tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ulkona, kesäpäivä

Menimme sinä päivänä (eli viime lauantaina), kaupungille vanhempien kanssa, ulkona oli kunnolla lämmintä ja aurinko paistoi. Torilla kävellessä väkeä oli paljon/suhtalaisen paljon liikkeellä, ilmassa tuoksui ruoka,
Ulkona vihdoinkin pystyi olemaan ilman boleroa tai takkia.
Lähdin kuitenkin pian isän kanssa ostamaan jotain aurinkosuojaa.
Kun tökötti oli ihossa, menimme jonottamaan jäätelöä, minä tilasin mustaherukka(?) ja kerma - jäätelöä. Kojun ikkunassa luki joss näytettiin jäätelömakuja, luki jotain joka antoi kenties ilmi että se oli tehty Sveitsiläiseen tapaan (eli siis jäätelö).

Kiertelimme torilla, ja menimme ostamaan limua kisokilta minulle ja äidille, sitten palasimme katselemaan mekkoja joita oli torilla, minä katselin erityisesti kahta niistä. Kokeilin ainakin toista päälle. Muuten oli nätti, mutten oikein keksinyt missä muualla käyttäisin sitä kuin kotona.
Torilla oli joku katusoittajien kilpailu, päivittelin ääneen miksi voittaja lauloi politiikasta torilla.

Menimme katsomaan korukojua, jossa oli magneettisia koruja, ja yksi myyjistä kysyi kuinka pitkällä olet raskaudessa, ja minä olin ":0" (en ole raskaana). Nootti kaikille: seisokaa suorassa!
Minun on hankala seisoa joskus suorassa.
Mennessämme erästä katua ostin kojulta arvan, siellä oli lappu/kyltti "Kaikilla arvoilla voittaa" tai jotain sen tapaista. Ostin arvan, ja sain sellaisen pinkin pörröisen hula jutun jonka voi laittaa kaulaan ja sukat joissa ei ollut varpaita peittävää osaa. Päädyimme istumaan penkille, aurinko valutti minusta voimaa pois, menimme lopulta grillikojulle, ja ostimme muikkuja. Lähdimme lopulta kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti